torstai 8. elokuuta 2013

Samasta puusta veistettyjä


Vanha koiramme täyttää syksyllä 12 vuotta. Olen pitänyt sitä edelleen todella aktiivisena, mutta nyt tuon tarmonpesän rinnalla huomaa, kuinka hidas se jo onkaan. Vuoden vanha kossi päihittää sen mennen tullen.

On hauska katsoa saman rotuisia, mutta eri kasvattajalta lähtöisin olevia koiria. Ne ovat kuin samasta puusta veistettyjä. Lenkillä molemmat kävelevät tasatahtiin ja hännät heiluvat synkassa. Tänään annoin kummallekin luun, ja niin vain nuorempi lähti samalla tavalla kiertämään taloa luu suussaan kuin tuo paappammekin. Ensin pitää kulkea herkun tai uuden lelun kanssa kymmenisen minuuttia ympäri tupaa, ennen kuin sen voi edes kuvitella syövänsä. Vaikka yhteisiä esi-isiä noilla ei taida olla, on nuoremmalla juuri samanlaiset tavat kuin paapalla.

Silloin kun paappa oli nuori, meillä kävi miehen työkaveri kylässä. Myöhemmin hän ihmetteli, kuinka monta nausteria siellä oikein on, kun joka ikkunalla näkyi partanaama? No ei ollut kuin yksi, tosin sangen vikkelä kaveri. Siitä meille jäi hellittelynimi snautserille: nausteri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti