lauantai 5. heinäkuuta 2014

Yhtenä aurinkoisena lauantaina












 
Päivä lähti käyntiin neljän viljan puurolla ja tuoreilla mustikoilla. Nam!
 
Välillä syötiin maittava lounas, johon kokeilin uutta kaalisalaatin reseptiä. Salaatti oli ehkä parasta ikinä (niin kuin minun kokkaukseni usein ovat, ainakin niin kauan kunnes tulee joku uusi, joka on taas "paras ikinä"). Haluatteko reseptin?
 
Parturin kautta ajeltiin lasten kanssa tivoliin nauttimaan auringosta ja vauhdista. Illalla käytiin vielä ihailemassa aurinkoa mökillä ja rohkeimmat pulahtivat uimaan, vaikka vesi oli kuulemma tosi kylmää.

Ei ollenkaan hassumpi päivä!

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Torituliaisia


Marjoja inhoavat ipanat ihastuivat Helsingin reissulla pensasmustikoihin. Mummilaviikolta palaavia lapsia odottikin tänään kotona tuoreita mustikoita ja kirsikoita. Nämä herkut pitää syödä paljaaltaan ja saman tien, näitä ei tuhlata leivonnaisiin tai smoothieihin.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Etelä-Suomen turnee

Viimeisellä viikolla tehtiin parin päivän retki "kummiserkkujen" luo. Lapset ovat ristineet toisensa kummiserkuiksi, kun eivät oikeasti ole sukua, mutta lapset ovat ristiin vanhempien kummilapsia. Kummiserkkuja siis. Lapsilla oli keskenään mukavaa, ja minä pääsin nuuskuttelemaan uusinta tulokasta, kolmen viikon ikäistä pientä poikaa.


 
Nappasimme kummipojan mukaan ja lähdimme Heurekaan katsomaan rottakoripalloa, riehumaan pihaleikeissä ja painamaan rahaa. Heurekassa oli mahdollisuus painaa kolikko omalla profiilikuvalla. Lasten mielestä paras matkamuisto ikinä! Mies sai tuliaisiksi armaan vaimonsa profiililla varustetun kolikon, ettei totuus unohtuisi..



Kotimatkalla teimme täsmähyökkäyksen Kasvihuoneilmiöön. Uskomaton paikka! Herkullisia munkkeja ja sisustustavaraa jokaiseen makuun. Mahtava paikka. Tänne menemme toistekin. Vinkkinä muillekin kävijöille: menkää ihan perälle, puutarhaosaston nurkkaan, ohi Nallemeren. Sieltä löytyy Kanikonttori :)

 
 
Kasvihuoneilmiöstä matkoimme luontevasti matkaa Turkuun ja Turun Linnaan. Ritarisali, jossa sai kokeilla eri asuja oli lasten mielestä menestys. Samoin työpaja, jossa sai askarrella oman aaveen, sai meiltä kiitosta.
 
 
Turussa olisi ollut paljon muutakin nähtävää, mutta meille riitti tämä tällä kertaa. Ensi kerralla sitten enemmän!


tiistai 1. heinäkuuta 2014

Tampereella




 
Frantsilan kehäkukka Hämeenkyrössä

Loman aikana ehdittiin reissata kotimaassa, mutta pääasiassa nautimme lomasta, eikä kuvia tullut niin paljoa otettua. Päiväreissulla Tampereelle kävimme Frantsilan Kehäkukassa ihastelemassa yrttipuutarhaa, syömässä jumalaisia vohveleita Vohvelikahvilassa, ja Tallipihalla maistelemassa nekkuja (Suklaapuodista!). Vaikka ilma oli kylmä, oli mukava päivä. Lapset innostuivat kovasti Pikku Kakkosen leikkipuistosta. Maalla asuville lapsille mikä tahansa leikkipuisto on elämys!
 
Lapsille riittää yleensä vain kaupungilla käveleskely, kun kaikki kaupungissa on suurta ja ihmeellistä. Tampereen Laukontorilla ihmeteltiin sitä, miten keskellä kaupunkia voi olla ranta! Maalaisille kaupungista löytyy vaikka mitä ihmeteltävää.